DNA:n joulukuun ja koko vuoden 2021 myydyimmät puhelimet ja älykellot sekä tietokoneet – 5G-laitteet tekivät läpimurron

Vuosi 2021 oli läpimurtoaikaa muun muassa 5G-puhelimille, SIM-kortillisille älykelloille ja pelitietokoneille. DNA:n nopeiden ja laadukkaiden yhteyksien ansiosta myös tuotteiden käyttö on ollut verkkodatan mukaan vilkasta.

Vuoden 2021 aikana 5G-puhelimet tekivät läpimurron. Viime vuoden DNA:n myydyimpien puhelinten listalla oli vain kaksi 5G-laitetta, luvun ollessa vuoden 2021 osalta jo kymmenen. Selkeästi 5G-verkon huima kasvuvauhti on saanut ihmiset kiinnostumaan myös uusista 5G-malleista. Tällä hetkellä DNA:n 5G-verkko kattaa jo yli 3,5 miljoonaa ihmistä, yhteensä 139 eri paikkakunnalla”, kertoo DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.

DNA:n koko vuoden myydyin puhelin, tietokone ja älykello oli Applen valmistamia (Apple iPhone 12 5G, Apple MacBook Air 13” 2020 ja Apple Watch Series 6 GPS).

Puhelimet edelleen yksi suosikkilahjoista, mutta pelituotteiden ja älykellojen suosio kasvaa

”Puhelin pitää pintansa suosikkilahjana, mutta älykellot ja pelit tulevat tiukasti perässä. Se näkyy jälleen selkeästi DNA:n verkkodatasta: uusia puhelimia ja älykelloja liitettiin verkkoon jouluaattona viisinkertainen määrä tavalliseen arkipäivään verrattuna. Lahjapaketeista on puhelimien ja älykellojen lisäksi löytynyt pelaajia miellyttäviä tietokoneita, pelejä ja tarvikkeita, sillä verkon käytössä näkyi huima yli 150 prosentin pelipalveluiden kasvupiikki jouluaattoillalla. Suoratoistopalveluiden käyttö kasvoi vasta joulupäivänä, kun perheet kokoontuivat nauttimaan yhdessä viihteestä”, Aavikko kommentoi.

DNA:n laaja valikoima kiinnosti kuluttajia selkeästi koko vuoden lisäksi myös joululahjaostoksilla. Puhelinten lisäksi kysyttyjä tuotteita olivat niiden suojaus- ja lataustarvikkeet sekä langattomat kuulokkeet. Älykellojen ja aktiivisuusrannekkeiden joulumyynti suuntautui uusimpiin ja halutuimpiin tuotteisiin. Vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä myydyimpien tietokoneiden listaa hallitsivat pelitietokoneet sekä Chromebook-käyttöjärjestelmälliset kannettavat tietokoneet, kuten myydyin tietokone Asus C403 Chromebook.

Suositut sosiaalisen median palvelut, kuten WhatsApp ja TikTok näkyivät myös DNA:n joulun verkkoliikenteessä. Metan WhatsApp-palvelua käytettiin jouluaattona yli 100 % enemmän verrattuna tavalliseen päivään. Tämä tarkoittaa, että erityisesti jouluna on haluttu pitää yhteyttä ja muistaa läheisiä videoiden, kuvien ja viestien avulla. TikTokin käyttö taas laski jouluaattona pelaamispiikin aikaan. Sanoisin, että TikTokin käyttäjät ovat myös ahkeria pelaajia”, Aavikko kertoo.

Mitä on odotettavissa vuonna 2022?

Tietoturvatietous ja -palvelut tulevat yleistymään dataliikenteen sekä 5G-puhelimien ja -liittymien kasvun lisäksi.

”Dataliikenne tulee entisestään kasvamaan vuonna 2022, sillä DNA:n kattavan 5G-verkon sekä -laitteiden ja -liittymien avulla data kulkee nopeasti ja niitä on miellyttävä käyttää esimerkiksi korkealaatuisten pelien pelaamiseen ja videoiden katseluun sekä jakamiseen. DNA:n asiakkaat saavat nauttia erityisen nopeista yhteyksistä, sillä DNA:n liittymällä saavutettiin korkein keskimääräinen latausnopeus Omnitele Oy:n mobiiliverkkojen loppuvuodesta 2021 tehdyssä mittauksessa*) latausnopeuden ollessa jopa 30–35 prosenttia kilpailijoita korkeampi. Nopeat, laadukkaat ja energiatehokkaat datayhteydet mahdollistavat huiman kasvun lisäksi parhaan mahdollisen ympäristöystävällisyyden”, Aavikko summaa.

”Monet kuluttajat ovat havahtuneet tietoturvan tärkeyteen ja uskon näiden palveluiden käytön lisääntyvän myös vuonna 2022. Kuluttajilla tulee olla riittävät tiedot ja palvelut ehkäistäkseen tietoturvahyökkäykset. Tarjoammekin jo kattavasti tietoturvasta tietoa sekä palveluita. Lisäksi DNA esti vuonna 2021 yhteensä yli 16 miljoonaa huijauspuhelua”, Aavikko tarkentaa.

DNA:n myydyimmät puhelimet joulukuussa 2021

1. (2.) Samsung Galaxy A12
2. (1.) Samsung Galaxy A52s 5G *)
3. (5.) Apple iPhone 12 5G *)
4. (4.) Samsung Galaxy A03s
5. (6.) Samsung Galaxy A32 5G *)
6. (7.) Apple iPhone 13 Pro Max 5G *)
7. (3.) OnePlus Nord CE 5G *)
8. (9.) Apple iPhone 13 Pro 5G *)
9. (-) Apple iPhone 11
10. (8,) Samsung Galaxy A22 5G *)
11. (14.) Apple iPhone 12 mini 5G *)
12. (10.) Xiaomi Redmi Note 10 5G *)
13. (12.) Apple iPhone 13 5G *)
14. (-) OnePlus Nord 2 5G *)
15. (-) Samsung Galaxy S21 5G *)

Edellisen kuukauden sijoitus sulkeissa.
*) 5G-puhelin

DNA:n vuoden myydyimmät puhelimet 2021

1. Apple iPhone 12 5G *)
2. Apple iPhone 11
3. Samsung Galaxy A32 5G *)
4. Samsung Galaxy A21s
5. Samsung Galaxy A52s 5G *)
6. Samsung Galaxy A12
7. OnePlus Nord N10 5G *)
8. Apple iPhone SE (2. sukupolvi)
9. OnePlus Nord CE 5G *)
10. Xiaomi Redmi 9C NFC
11. Apple iPhone 12 mini 5G *)
12. Samsung Galaxy A52 5G *)
13. Samsung Galaxy A42 5G *)
14. Samsung Galaxy S20 FE 5G *)
15. Apple iPhone 12 Pro 5G *)

*) 5G-puhelin

DNA:n myydyimmät älykellot ja aktiivisuusrannekkeet joulukuussa 2021

1. (7.) Honor Band 5 *)
2. (2.) Apple Watch Series 7 GPS
3. (-) Huawei Watch GT2
4. (3.) Honor Band 6 *)
5. (-) Apple Watch Series 7 GPS + Cellular
6. (8.) Apple Watch SE GPS
7. (4.) Huawei Watch Fit *)
8. (-) Huawei Band 6 *)
9. (14.) Apple Watch Series 3
10. (5.) Honor Magic Watch 2
11. (13.) Samsung Galaxy Watch4 4G
12. (-) Apple Watch SE GPS + Cellular
13. (-) Garmin Vivomove 3 Sport
14. (-) Huawei Watch GT 3
15. (-) Honor Watch ES *)

Edellisen kuukauden sijoitus sulkeissa.
*) Aktiivisuusranneke

DNA:n vuoden myydyimmät älykellot ja aktiivisuusrannekkeet 2021

1. Apple Watch Series 6 GPS
2. Huawei Watch GT 2
3. Apple Watch SE GPS
4. Honor Band 5*
5. Samsung Galaxy Watch Active2
6. Honor Band 6*
7. Huawei Watch Fit*
8. Samsung Galaxy Fit2*
9. Apple Watch Series 3
10. Huawei Band 4 Pro*
11. Apple Watch 6 GPS+Cellular
12. Honor Magic Watch 2
13. Apple Watch Series 7 GPS
14. Apple Watch SE GPS+Cellular
15. Huawei Watch GT2 Pro

DNA:n viimeisen neljänneksen myydyimmät tietokoneet 2021

1. Asus C403NA Chromebook 14” (Chromebook)
2. Lenovo Yoga S7 13.3” (Windows)
3. Asus Vivobook 14” (Windows)
4. Acer Swift 1 14” (Windows)
5. Acer Nitro 5 15,6” (Windows)
6. Acer Swift 3 (Windows)
7. Acer Chromebook 314 14” (Chromebook)
8. Samsung Galaxy Chromebook go 14″ (Chromebook)
9. Asus ROG Strix GL10 -pelipöytäkone (Windows)
10. Asus E410KA 14” (Windows)
11. Asus TUF Dash 15.6” (Windows)
12. ASUS E210MA 11.6” (Windows)
13. HP Laptop 15s 15,6” (Windows)
14. Lenovo Legion 5 15.6” (Windows)
15. HP 240 G8 14” (Windows)

DNA:n vuoden myydyimmät tietokoneet 2021

1. MacBook Air 13” (2020) (MacOS)
2. Asus C523 Chromebook 15.6” (Chromebook)
3. Asus Vivobook 14” (Windows)
4. Acer Chromebook 314 14” (Chromebook)
5. Lenovo Yoga S7 14” (Windows)
6. Lenovo Flex 5 14” (Windows)
7. Lenovo Ideapad 3 14” (Windows)
8. Acer Swift 1 14” (Windows)
9. Asus Vivobook 15” (Windows)
10. Asus TUF Gaming 15,6” (Windows)
11. Lenovo Chromebook 14” (Chromebook)
12. Asus ZenBook 14 14” (Windows)
13. MacBook Pro 13” (2020) (MacOS)
14. Asus E410 14” (Windows)
15. Samsung Galaxy Chromebook go 14″ (Chromebook)

Lähde: STT Info


Muuta luettavaa muualta:

Suomalaiset ovat kahvikansaa, mutta tiesitkö tämän Moccamasterista?

Ensimmäinen Moccamaster jonka suunnitteli Gerard C. Smit, julkistettiin vuonna 1969. Moccamaster-kahvinkeittimet valmistetaan käsityönä Alankomaissa.

Monen suomalaisen taloudesta tai yrityksen toimistosta löytyy Moccamaster, mutta nykyään löytyy myös kahvikapseleita monesta taloudesta. Kapselikahveja on monta eri makua, joten löydät varmasti mieluisan kahvin itsellesi. Myös kapselikahvit -verkkosivusto on jo tehty kapselikahveista kiinnostuneille.

Eduskuntavaalit

Eduskuntavaalit järjestetään sunnuntaina 2. huhtikuuta 2023. Vaaleissa valitaan kansanedustajat eduskuntaan vaalikaudelle 2023–2027.