DNA:n tammikuun 2022 myydyimmät puhelimet ja älykellot – 5G-puhelimet hallitsevat myös alkuvuoden listaa

DNA:n tammikuun myydyimpien laitteiden listat täyttyivät suomalaisten suosikkimalleista. 5G-laitteet jatkavat puhelinlistan hallintaa. Älykellojen ja aktiivisuusrannekkeiden hankinta on kiinnostanut hyvinvoinnista kiinnostuneita kuluttajia tammikuussa.

DNA:n myydyimpien puhelinten kärkisijat säilyivät ennallaan tammikuun listalla. Muilta osin lista rakentui pääosin Samsungin, Applen ja OnePlussan laitteista. Listalla nähdään myös Xiaomin Redmi Note 10 5G (sijalla 13), ja kahden vuoden tauon jälkeen Android-älypuhelimiin marraskuussa paluun tehnyt Honor nousi DNA:n myydyimpien puhelinten listalle ensi kertaa sijalle 14.

”DNA:n tammikuun listalla erityisen kiinnostavaa on, miten eri valmistajien 5G-mallit jakautuivat ja sijoittuivat listalla. Samsungia, Applea ja OnePlussaa haastavat Xiaomi ja Honor. Erityisen jännittävää on lisäksi se, miten tulevien kuukausien listat muuttuvat uusien haastajien myötä. DNA:n toi 31.1. valikoimaansa Suomen ainoana teleoperaattorina Euroopassa nopeasti kasvavan Realme-valmistajan puhelimia. Lisäksi DNA:n jo vuonna 2018 myyntiin tuoman merkin Pocon uusi malli Poco M3 Pro 5G saapuu DNA Kauppoihin helmikuun alussa”, kertoo DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.

Älykellot ja aktiivisuusrannekkeet

DNA:n tammikuun myydyimpien kellojen ja aktiivisuusrannekkeiden top-sijat menevät Applen ja Huawein laitteille. Loppulistan valtasivat suomalaisten vuoden 2021 suosikkimallit. Uudet 2022 älykello- ja aktiivisuusrannekemallit tulevat haastamaan listalla olevia malleja. Esimerkiksi DNA:n valikoimiin alkuvuonna tulevat Garminin Fenix 7- ja Suunnon 5 Peak -sarjan mallit kiinnostavat monia laatutietoisia kuluttajia.

”Suomalaisten hiihto- ja hyvinvointi-innostus vaikuttavat vuoden alussa selkeästi älykello- ja aktiivisuusrannekkeiden kysyntään. DNA:n top-listan perusteella erityisesti Applen ja Huawein mallit kiinnostavat näitä harrastajia. Viime vuosina älykellojen ja aktiivisuusrannekkeiden ominaisuudet ovat kehittyneet, joten monet päivittävät laitteensa jo uudempaan esimerkiksi eSIM-malleihin. Haluaisinkin nostaa esiin uutuuslaitteista puhuttaessa myös oikeaoppisen laitteiden kierrätyksen, jonka avulla materiaaleja saadaan uusiokäyttöön ja laitteen tiedot hävitetään tietoturvallisesti. Tämän vuoksi DNA:lle voi tuoda kierrätykseen niin vanhoja puhelimia kuin älykellojakin”, Aavikko toteaa.

DNA:n myydyimmät puhelimet tammikuussa 2022

1. (1.) Samsung Galaxy A12
2. (2.) Samsung Galaxy A52s 5G *)
3. (3.) Apple iPhone 12 5G *)
4. (6.) Apple iPhone 13 Pro Max 5G *)
5. (7.) OnePlus Nord CE 5G *)
6. (8.) Apple iPhone 13 Pro 5G *)
7. (10.) Samsung Galaxy A22 5G *)
8. (9.) Apple iPhone 11
9. (5.) Samsung Galaxy A32 5G *)
10. (4.) Samsung Galaxy A03s
11. (14.) OnePlus Nord 2 5G *)
12. (13.) Apple iPhone 13 5G *)
13. (12.) Xiaomi Redmi Note 10 5G *)
14. (-) Honor 50 5G *)
15. (-) Samsung Galaxy A52

Edellisen kuukauden sijoitus sulkeissa.
*) 5G-puhelin

DNA:n myydyimmät älykellot ja aktiivisuusrannekkeet tammikuussa 2022

1. (2.) Apple Watch Series 7 GPS
2. (8.) Huawei Band 6 *)
3. (5.) Apple Watch Series 7 GPS + Cellular
4. (6.) Apple Watch SE GPS
5. (3.) Huawei Watch GT 2
6. (-) Garmin Fenix 6
7. (11.) Samsung Galaxy Watch4 4G
8. (13.) Garmin Vivomove 3 Sport
9. (1.) Honor Band 5 *)
10. (10.) Honor Magic Watch 2
11. (-) Samsung Galaxy Watch4 BT
12. (-) Samsung Galaxy Watch4 Classic 4G
13. (12.) Apple Watch SE GPS + Cellular
14. (-) Honor Band 6 *)
15. (7.) Huawei Watch Fit *)

Mikä puhelin Ekaluokkalaiselle?

Jos mietit hankkivasi puhelinta ekaluokkalaiselle tästä listauksesta. Suosittelemme OnePlus Nord CE 5G tai Samsung Galaxy A12 puhelinta. Puhelimessa riittää akku sekä ei ole kovin kallis ostos, jos puhelin nimenomaan ollaan hankkimassa nuorelle koululaiselle.

Lähde: DNA

2 thoughts on “DNA:n tammikuun 2022 myydyimmät puhelimet ja älykellot – 5G-puhelimet hallitsevat myös alkuvuoden listaa”
  1. […] Myydyimpien listalle ensimmäistä kertaa tänä vuonna pääsivät puolestaan Xiaomi Redmi 9C NFC (sija 7), OnePlus 8T 5G (sija 8) ja iPhone 12 mini 5G (sija 9). Myös Samsung Galaxy S21 5G (sija 14) ja Nokia 105 4G (sija 15) kapusivat listan hännille ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Parin vuoden tauon jälkeen älypuhelimiin viime vuoden marraskuussa paluun tehnyt Honor tipahti puolestaan helmikuussa myydyimpien listalta. […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.