Samsung ja Apple jatkoivat ylivoimaansa puhelimen ostajien keskuudessa vuonna 2021, vaikka haastajakin on löytynyt.

Samsung ja Apple jatkoivat ylivoimaansa puhelimen ostajien keskuudessa vuonna 2021, vaikka haastajakin on löytynyt. Ensi vuonna markkinoilla nähdään uusia puhelinmalleja joka merkiltä, ja 5G-puhelin löytyy yhä useamman taskusta. Palveluista suosiotaan kasvattaa kosketusnäyttöjä suojaava nanokalvoitus.

Pukinkonttiin päätyi viime joulun tavoin paljon keskihintaisia puhelinmalleja, ja etenkin Android-puhelimien suosio oli joulun alla nosteessa. Kestosuosikit Samsung ja Apple ovat olleet koko vuoden kysytyimmät merkit, mutta OnePlus on tullut jäädäkseen ja haastaa toden teolla isompia tekijöitä.

Kuluttajat odottavat puhelimiltaan yhä edistyksellisempiä ominaisuuksia, mikä näkyy älypuhelinten hintojen nousuna.

”Puhelimien keskihinnat ovat nousseet kuluneen vuoden aikana, mikä kertoo siitä, että asiakkaat vaativat puhelimiltaan yhä enemmän kameran, näytön ja suorituskyvyn osalta”, toteaa Gigantin puhelinmyynnistä vastaava myyntipäällikkö Mikko Pesonen.

”Nanokalvoitus on kuin halpa vakuutus kosketusnäytölle”

Gigantin vuoden 2021 uutuuspalvelu nanokalvoitus on saavuttanut suursuosion kuluttajien keskuudessa. Nestemäinen nanokalvo on perinteisiin panssarilaseihin verrattuna huomaamaton, ja se suojaa puhelimen näyttöä tehokkaasti kolhuilta ja naarmuilta. Nanokalvo voidaan asentaa puhelimiin, kelloihin ja tabletteihin heti laitteen oston yhteydessä, ja se maksaa 29,90 e–39,90 e mallista riippuen.

”Palvelu on ollut erittäin suosittu, ja se löytyy tällä hetkellä suurimmasta osasta Gigantin myymälöitä ympäri Suomea. Nanokalvoitus on kuin halpa vakuutus kosketusnäytölle, ja arvokkaan puhelimen riittävä suojaaminen on yleisesti ottaen fiksua, kestävää ajattelua”, Pesonen sanoo.

Tulevan vuoden trendeinä 5G ja taittuvanäyttöiset puhelimet

Gigantin katse on jo tiukasti ensi vuoden tuoteuutuuksissa. Vuosi 2022 tuo tullessaan kiinnostavia puhelinmalleja jokaiselta merkiltä. Esimerkiksi taittuvalla näytöllä olevia malleja odotetaan usealta eri valmistajalta. 

Lisäksi seuraavan sukupolven mobiiliverkkoyhteyden muutos näkyy ensi vuoden julkaisuissa, sillä suuri osa tuotteista tulee olemaan 5G-malleja. Tarjonnan laajeneminen vastaa kysyntään, sillä kuluttajien kiinnostus 5G-puhelimia kohtaan on ollut kuluneen vuoden ajan kovassa kasvussa.

Puhelinvalmistajat ovat vuoden aikana kohdanneet haasteita globaalien toimitusongelmien sekä sirupulan vuoksi, mikä on vaikuttanut tilattujen puhelimien toimitukseen jälleenmyyjille. Nyt vuodenvaihteessa puhelimien saatavuus on jälleenmyyjän näkökulmasta hyvä, joitain yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta.

Joulukuun 2021 myydyimmät puhelimet Gigantissa:

MerkkiMalli
1.SamsungGalaxy A12
2.OnePlusNord CE
3.SamsungGalaxy A52s
4.AppleiPhone 12
5.SamsungGalaxy A32
6.MotorolaE6i
7.OnePlusNord 2
8.AppleiPhone 13
9.MotorolaG60s
10.SamsungGalaxy A22
Lähde / Kuva: MyNewsDesk / Gigantti

LUE MYÖS: Valmet toimittaa automaatio- ja laadunhallintajärjestelmät Irani Papel e Embalagemille Brasiliaan

4 thoughts on “Samsung ja Apple olivat kuluttajien ykkösvalintoja vuonna 2021 – pukinkonttiin hankittiin etenkin keskihintaisia puhelimia”
  1. […] Kuluttajien, tekniikan asiantuntijoiden ja elokuva-alan osaajien tunnustamat LG OLED -televisiot parantavat edelleen kuvanlaatua. Tunnettu tuotetestaaja Intertek on antanut LG:n vuoden 2022 OLED-mallistolle sertifioinnit 100 prosentin värintoistotarkkuudesta ja 100 prosentin värivoimakkuudesta. LG OLED -televisiot sovittavat alkuperäisen lähdesisällön värit ja ilmaisevat ne tarkasti riippumatta siitä, kuinka kirkkaita tai tummia näytetyt kuvat ovat.8 Kaikki vuoden 2022 LG OLED -televisiot ovat saaneet välkkymättömyydestään ja heijastamattomuudestaan sertifioinnit sekä TÜV Rheinlandilta että Underwriters Laboratoriesilta. TÜV Rheinland on myös antanut LG OLED -televisioille tunnustuksen vähäsinivaloisuudesta. Ne ovat ensimmäisiä televisioita maailmassa, jotka täyttävät yhdysvaltalaisen terveysstandardiviraston Eyesafen alhaisen sinisen valon päästövaatimuksen. […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *