Nokevalin uusi digitaalinen omavalvontapalvelu

Teknologia- ja elektroniikkayhtiö Nokeval Oy tuo markkinoille ainutlaatuisen digitaalisen palvelun, joka automatisoi ammattikeittiön omavalvontaan liittyvät rutiinit ja auttaa toiminnan johtamisessa. NSnappy®-palvelu vapauttaa keittiöissä aikaa, lisää ruoka- ja asiakasturvallisuutta ja tuo säästöjä. Nokevalille kyseessä on merkittävä investointi, jonka uskotaan tuovan apua myös koronasta kärsineelle ravintola-alalle.

Nokevalin lanseeraama NSnappy®-palvelu on ammattikeittiöille suunnattu työkalu, jolla manuaalinen ja paljon aikaa vaativa omavalvonta on automatisoitu, digitalisoitu ja tehty mahdollisimman sujuvaksi. NSnappy® auttaa esimerkiksi lämpötilojen, riittävän hygieniatason tai ruokahävikin seuraamisessa.

– Kun pakollisesta omavalvonnasta tulee selkeä ja automatisoitunut rutiini, eivätkä tehtävät ole muistin varassa, työntekijöillä jää enemmän aikaa esimerkiksi ruoan valmistamiseen ja asiakaspalveluun. NSnappy® helpottaa ammattikeittiöiden arkea merkittävästi. Tämä on versio 2.0 siitä, mitä markkinoilla on tähän asti ollut, sanoo Nokevalin Customer Success Manager Juuli Vieri.

Omavalvonnan automatisointi vähentää esimerkiksi laitteiden energiantarvetta ja huoltokustannuksia sekä pidentää niiden elinkaarta. NSnappy® säästää perinteiseen manuaaliseen kirjaukseen käytettyä aikaa jopa 30 minuuttia päivittäin.

Kustannussäästöjä tulee edellä mainituista toimenpiteistä ja toimipaikan koosta riippuen 3000–5000 euroa vuodessa.

Miljoonien investointi vuosittain

Nokialaiselle Nokevalille NSnappy®-palvelu on merkittävä investointi ja yhtiön suurimpia hankkeita. Nokeval on investoinut palveluun tähän mennessä yli kaksi miljoonaa euroa. Jatkossa yhtiö sijoittaa vuosittain 7-numeroisen summan NSnappyn® tuotteiden ja palvelujen kehittämiseen.

– NSnappy® on pitkän, 20 vuoden, kehityksen tulos ja nostaa koko yhtiön arvoa. Odotukset ovat erittäin korkealla. Palvelu on kehitetty, jotta omavalvonta ja toimintojen johtaminen eivät olisi enää mapeissa ja jääkaapin ovessa olevien paperilappujen varassa. NSnappy® on kuin väsymätön työkaveri, joka tekee aidosti kaikkien työt helpommaksi ja säästää aikaa, sanoo idean yksi kehittäjistä, Nokevalin liiketoimintajohtaja Markku Lukkari.

Suomessa digitaalista omavalvontaa käyttää tällä hetkellä vasta 10–15 prosenttia noin 20 000 ammattikeittiöstä. Suurin osa tekee lakisääteisen omavalvonnan edelleen manuaalisesti kynällä ja paperilla. NSnappy®-palveluun sisältyvät reaaliaikaiset tehtävänäkymät ja tulostaulu optimoivat ammattikeittiön toimintaa vastuullisemmaksi ja tehokkaammaksi tuoden mitattavia säästöjä niin ajankäytössä kuin kustannuksissa. Nokeval toivoo NSnappyn® tuovan myös helpotusta viime aikoina kärsineelle ravintola-alalle.

– Korona-aikana ravintola-alalla on ollut haasteita esimerkiksi työvoimapulan kanssa. Haluamme palvelulla helpottaa työkuormaa ja myös uusien työtekijöiden perehdytystä, Vieri sanoo.

Lähde: ePressi


Muuta luettavaa:

Suomalaiset ovat kahvikansaa, mutta tiesitkö tämän Moccamasterista?

Ensimmäinen Moccamaster jonka suunnitteli Gerard C. Smit, julkistettiin vuonna 1969. Moccamaster-kahvinkeittimet valmistetaan käsityönä Alankomaissa.

Monen suomalaisen taloudesta tai yrityksen toimistosta löytyy Moccamaster, mutta nykyään löytyy myös kahvikapseleita monesta taloudesta. Kapselikahveja on monta eri makua, joten löydät varmasti mieluisan kahvin itsellesi. Myös kapselikahvit -verkkosivusto on jo tehty kapselikahveista kiinnostuneille.