OP: Ikääntyvässä Suomessa senioreiden digitaidot vaihtelevat

Suurin osa OP:n pankkiasiakkaista hoitaa arjen talouden asiat digitaalisesti. Kuitenkin Suomen väestön ikääntyessä yhä useammalla asiakkaalla saattaa olla esteitä digitaalisten pankkipalveluiden käytölle. OP haluaa tukea kaikkien asiakkaiden pankkiasiointia ja tarjota kaikille sopivia vaihtoehtoja.

Suomen väestö ikääntyy. Tilastokeskuksen mukaan tällä hetkellä suomalaisista jo noin 23 prosenttia on yli 65-vuotiaita. Pankkiasioiden hoitamisessa ikäihmisten osaaminen ja tarpeet vaihtelevat: osa senioreista käyttää sujuvasti digitaalisia palveluita, kun taas osa on tottunut asioimaan perinteisemmillä tavoilla.

Muita kuin digitaalisia palveluita OP:lla käyttävät eniten yli 65-vuotiaat asiakkaat, ja yhteensä niitä käyttää alle neljännes pankkiasiakkaista. OP:n pankkiasiakkaiden kaikista maksuista alle 6 prosenttia maksetaan muuten kuin digitaalisesti eli konttoreissa, maksukuorilla ja suoramaksulla. Näistä suosituin tapa on käyttää suoramaksua. Käteistä käyttäviä asiakkaita OP:lla on vain noin 11 prosenttia. Sen sijaan maksukortti on senioreille tänä päivänä jo tuttu maksuväline. OP:n yli 65-vuotiaista asiakkaista useampi kuin kolme neljästä käyttää arjessaan maksukorttia.

– Suurin osa asiakkaistamme käyttää digitaalisia palveluita. Meillä on kuitenkin merkittävässä määrin myös sellaisia asiakkaita, joille digipalveluiden käyttö ei ole mahdollista. On tärkeää tarjota sopivat palvelut myös heille. OP:lla on tarjolla useita ei-digitaalisia vaihtoehtoja esimerkiksi yhteydenpitoon, laskujen maksuun ja käteisasiointiin, kertoo OP:n Arjen Talouden palveluista vastaava johtaja Masa Peura.

Viisi vinkkiä senioreiden pankkiasioiden hoitamiseen

  • OP:n Tiliviesti-palvelu täydentää paperista tiliotetta. Valtaosalla senioreista on matkapuhelin ja tekstiviestien käyttäminen on heille tuttua. Palvelun avulla asiakkaat voivat seurata oman tilin ja kortin tapahtumia reaaliaikaisesti saapuvilla tekstiviesteillä. Se sopii asiakkaille, jotka haluavat lisää itsenäisyyttä ja reaaliaikaisuutta oman rahatilanteensa hallintaan, mutta eivät käytä OP-mobiilia tai op.fi-verkkopalvelua.
  • Tilin käyttöoikeuden voi antaa läheiselle. Läheiset ovat tärkeässä asemassa, kun itsenäinen asiointi on vaikeaa. Joissakin tilanteissa paras ratkaisu on tilin käyttöoikeuden antaminen läheiselle tai muulle luotetulle henkilölle, jolloin hän voi hoitaa tiliä ja esimerkiksi maksaa laskut toisen henkilön puolesta.
  • Laskut maksuun suoramaksulla. Suoramaksu on tarkoitettu maksutavaksi asiakkaille, joilla ei ole OP:n verkkopalvelua käytössä. Asiakas tekee suoramaksutoimeksiannon omassa pankkikonttorissaan tai soittamalla OP:n puhelinpalveluun 0100 0500.
  • Arjen pankkiasioihin saa apua arkisin puhelimitse. OP:lla on erityisesti senioreille suunnattu asiakaspalvelu, jossa puhelimeen vastaa neuvoja, joka tietää senioriasiakkaan erityistarpeista ja osaa antaa sopivaa opastusta. OP:n senioreiden asiakaspalvelu toimii numerossa 010 252 9627 arkisin kello 9–16. Palvelulla ei ole ikärajaa, vaan numeroon voivat soittaa kaikki, joilla on tarvetta erityistuelle tai heidän läheisensä.
  • Kaikki ei-digitaaliset palvelut on koottu OP:n selkeäkieliseen oppaaseen, jossa kerrotaan, miten voi hoitaa päivittäisiä raha-asioita kotoa käsin. Opas neuvoo, miten pankkiasiat voi hoitaa ilman tietokonetta tai älypuhelinta. Oppaan voi tilata maksutta kotiinsa OP:n puhelinpalvelusta, noutaa osuuspankin konttorista tai ladata itselleen op.fi/seniorit-sivustolta.

Lähde: Osuuspankki (OP)