YouTube on tulossa Volvoihin

YouTube-palvelu on tulossa kaikkiin Volvo -malleihin, joissa käytetään sisäänrakennettuja Googlen järjestelmiä. Kyseessä on jälleen uusi askel Volvo Carsin ja Googlen jatkuvassa kumppanuudessa. 

YouTube on ensimmäinen videoalusta, jonka voi ladata Volvon autoihin Google Playn kautta. Tämä on lähtölaukaus videoiden suoratoistolle autoissa.  

Sähköautolla matkustettaessa varsinkin pidemmillä matkoilla voidaan joutua pysähtymään auton lataamista varten. Videotoiston ansiosta Volvon kuljettajat voivat lataustauon aikana nauttia uutisista, ohjelmista ja uusimmista videoista. Palvelu tekee myös vaikkapa noutoruoan tai ystävän odottelusta mukavampaa.  

Volvo ei tee kompromisseja turvallisuuden suhteen, minkä vuoksi videoita voi toistaa vain, kun auto on täysin paikallaan.  

“Antamalla asiakkaillemme mahdollisuuden katsella videoita auton lataamisen aikana tai vaikkapa lapsia koulunportilla odotellessa teemme elämästä parempaa ja nautinnollisempaa. YouTube ja muut suuret suoratoistopalvelut antavat asiakkaillemme tilaisuuden nauttia auton lataustauoista sen sijaan, että niitä pidettäisiin turhauttavina. Tämä tekee sähköauton omistamisesta jälleen astetta mukavampaa”, Volvon tuotejohtaja Henrik Green toteaa

Volvo Car Groupin ja Googlen välinen yhteistyö alkoi, kun Volvo Car Group ilmoitti, että se integroi ensimmäisenä autoihinsa Android-pohjaisen tieto- ja viihdejärjestelmän Googlen sovelluksilla ja palveluilla. 

YouTuben käyttöönotto ajoittuu samaan hetkeen ilmoituksen kanssa, jonka mukaan Volvo aikoo integroida autonsa saumattomasti Google Assistant -yhteensopivien laitteiden kanssa, mikä tekee autoista käytännössä älylaitteita.  

Integrointi Google Assistant -yhteensopivien laitteiden kanssa ja YouTuben käyttöönotto laajentavat kuljettajien elinympäristöä.  

Volvon audiojärjestelmä haastaa laadullaan monet kotilaitteistot, ja autojen sisustuksista huokuu levollisuus. Auton suljettu ympäristö vaimentaa ääniä ja tarjoaa miellyttävät istuimet, minkä ansiosta se voi toimia ylimääräisenä rauhallisena henkilökohtaisena tilana. Koska Volvo tarjoaa asiakkailleen myös rajoittamattoman datapaketin, asiakkaat voivat katsoa YouTubea niin paljon kuin haluavat. 

“Auto on erinomainen paikka kuvasta ja äänestä nauttimiseen, joten en olisi yllättynyt, jos ihmiset käyttäisivät jatkossa enemmän aikaa Volvoissaan, vaikka he eivät olisi menossa minnekään”, Henrik Green sanoo.  

Lähde: News Cision / Volvo Car Finland

LUE MYÖS: Bosch kasvaa tarjoamalla älykkäitä ratkaisuja parempaa elämänlaatua ja ilmastotekoja varten

One thought on “YouTube on tulossa Volvoihin”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.